maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa ja pesän rakennusta

Ruoanlaiton lisäksi, tykkään kovasti sisustaa. Itseasiassa, jos olisi enemmän käyttörahaa, niin tää meidän kämppä ei tosiaan olisi tätä luokkaa. Aina silloin tällöin pystyy ostelemaan jotain itselle mieluisaa, kun kuukaudessa ei ole muuta maksettavaa, ja palkka päivä lähestyy. Nyt päätin vaihteeksi ostaa virkeämmät kesäverhot, kaapista kun ei tunnu löytyvän mitään sopivaa tähän olohuoneeseen. Selailin vallilan sivustoja ja sieltäpä löysin hyvällä alennuksella juhannusruusu verhot. Rakastuin. Punaisethan sitä sitten tuli tilattua,vaikkei tuossa mustikka kuosissa olekaan mitään vikaa.
Paitsi se, että kappa-verhot olivat loppuneet tuon värin osalta.


Kuva lainattu täältä


Lisäksi mieheni on aidosti kiinnostunut hienoista esineistä. Siitäpä tulikin mieleen hassu juttu. Kun muutimme yhteen aloimme purkamaan tavaroita, enkä tiennyt hänen innostuksestaan partyliten tuotteisiin. Pikku hiljaa laatikoiden tyhjentyessä, näitä tavaroita alkoi tulla esiin. Ensin kauhea määrä kaiken maailman kynttilöitä ja hienoja esineitä. Kattelin vähän, että mikähän tuo on miehiään kun on kiinnostunut tälläisista sisustustavaroista. Kauniitahan nuo olivat, ja hänellä todella on silmää niille. Viimeisestä laatikosta löysin Barbie nuken ja sitten vaadinkin selitystä. :D Naureskelimme yhdessä, sillä sen hän oli oikeasti saanut piloillaan siskoltaan 18-vuotis syntymäpäivä lahjaksi. Ehkei hän sittenkään ollut niitä B-rapun poikia ja ehdin nopeasti mielessä kuvitella itseni vain kulissiksi. :D Näin ei ollut. Tämä oli vain hänen harrastuksensa.


Laitoinkin alle mielestäni pari upeaa koriste esinettä, jotka hän oli harkiten ostanut.( Ärsyttää muuten edelleen kun Canon EOS 450D on vieläkin anoppilassa, ei tuu niin hienoja kuvia tänne kuin olisin halunnut.. :)


Tässä ne ovat hienoja, mut paljon upeampia kun kynttilät palavat sisällä, etenkin pimeinä syysiltoina.


Näitä Party liten tuotteita ei saakaan ihan noin vain jostain tavaratalosta. Niitä saa vain yksittäismyyjiltä, ja heiltä saa esitteet josta näkee mitä voi tilata. Tuotteet ovat usein sesonki tuotteita ja lähes ainutlaatuisia siinä mielessä, että kauden mentyä ohi, niitä ei saa enää luultavasti koskaan mallistosta. Eli ei muuta kuin ottamaan sitten itse selvää, missä on milloinkin seuraava esittely ja sieltä löytyy varmasti jotain mieluisaa, aina. Tuotteet ovat usein aitoa kristallia tai muuta arvokasta materiaalia, joten turhaa krääsinkiä ne harvoin ovat. Suosittelen.


Ja ehkä vielä jonain päivänä asumme sitten omassa kämpässämme. Sellaisessa, jossa silmä lepää.  Kauniiden esineiden ympäröimänä, vailla huolta huomisesta.

2 kommenttia:

  1. Mäkin oon joskus selaillu Partyliten kuvastoa ja meinasin jopa tilatakin semmosen kissan millä oli selässä tuikunpidike.. :D Mut meidän huushollissa kaikki kynttilöihin liittyvä on krääsää, koska niitä ei tulla ikinä käyttämään(mun mielestä krääsä on semmonen tavara jota ei käytetä) kun Jade vois hosua niiden kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin teillä on se paha kun kissa hyppii hyllyjen päältäkin :/ Poju on onneks tollanen läski mustamakkara et se ei kaikessa laiskuudessaankaan harkitsis edes koiven nostoa siihen suuntaan, onneks..

      Poista