Se on tää kesä taas. Sen huomaa viimeistään siitä, etten todellakaan ole kirjoitellut tänne. On niin kiire kaikkialle, että ehtii nauttia pienen palan taivasta. Toisaalta, oli mulla alunperinkin kirjoitustauko, mietin asioita mitä oon kirjoittanut. Se ei hetkeen tuntunut hyvältä. Poistinkin osan postauksista.
On siis tapahtunut paljon ja vieläkin enemmän.
Keskenmeno
Kesäkuun alkupuolella sain keskenmenon, joka juontui stressistä suurimmaksi osaksi. Harva tietää syyn, mistä se johtui. Ja osa olikin selvittämättömiä syitä.
Toisaalta, olin melkoisen huojentunutkin, että niin kävi. Alusta asti ajatus kahdesta alle kaksivuotiaasta ahdisti. Olisi melkoista rumbaa, kun menisi toinenkin vuosi samaan malliin kuin edellinen. Ja toinen olisi aloittelemassa tulevaa uhmaa. Ei kiitos vielä.
Lääkäri määräsi lääketieteellisen tyhjennyksen, jonka sitten aloitin samana iltana. En tiennyt mitä siitä sitten seuraa... Se yö oli kaikkein karmein koko elämässäni. Mies oli leiriä pitämässä pohjanmaalla, ja pelkästään omaksi onnekseni hyvä ystäväni oli pitämässä minusta huolta.
2 tuntia lääkkeen oton jälkeen:Valehtelematta voin sanoa, että piti juosta 15 minuutin välein vessassa, ja joskus en edes kerinnyt sinnekään asti. Koko kämppä oli aivan verta täynnä.
Nukkumisesta ei tullut mitään niiden kipujen kanssa. Aamulla nousin n. 10 aikoihin ylös, ja huimasi. Vuoto ei ollut loppuakseen. Vieläkään. Sittenpä juostiin ja lujaa. Lähdettiin naisten klinikalle. Ottivat nopeasti sisälle, ja tutkivat. Kärsin tässä vaiheessa melkoisesta verenhukasta. Arveltiin, että kyllähän se sikiö sieltä jo tuli, vaan ultratessa vieläkin se siellä oli. Varattiin aika kaavintaan. Leikkaus jonot olivat pitkät, eikä odotuksesta meinannut tulla loppua. Sinne kun pääsin, aivan arvaamatta, minut nukutettiin. Heräsin samasta heräämöstä, kuin vuosi sitten synnyttäessäni tyttäreni. Jotakin olin huutanut tokkurassa hoitajalle vessaan pääsemisestä. Ja simahtanut uudelleen. Kaikki oli nyt hyvin. Tämä kuitenkin sai miettimään asioita elämän lopullisuudesta...
Häät
Päätimme myöhemmin naimisiin menosta. Tämäkin tapahtui ensin vahingossa. Olimme pitämässä leiriä nyt tällä kertaa yhdessä. Vietimme laatuaikaa yhdessä. Eräässä ruokailussa sitten aloitin hieman kiusallani lähinnä, että josko mentäisiin ensivuonna naimisiin. Kurssikeskuksen johtajakin kuuli sitten sivukorvalla tämän, ja ehdotti samantien hää paikaksi tätä paikka kuntaa. Kuinka upea kirkko heillä onkaan ja saisimme vielä tämän kurssipaikankin käyttöömme! No minähän siinä taisin enemmän innostua kuin mitä tuo mies, ja aloinkin luetella asian positiivisia puolia. Jonkin aikaa hän itsekseen sitä pohti, aluksi ehkä vastahakoisesti. Suostui, ja rupesi itekin ajattelemaan asiaa toiselta kannalta. Miksikäs ei? Vaan tuli meillä hätä melkein perään. Kurssikeskuksen majoitus on rajallinen. Ketä kutsua ja ketä ei?
Työ
Aloitin sitten työtkin siinä kesäkuun alussa. Arvatkaa vain, tuntuiko se hyvältä kun oli vuoden viettänyt neljän seinän sisällä, huolehtien pienestä avuttomasta poikasesta. Onhan se osittain rankkaa olla lapsen kanssa kahden päivät kotona. Vaan voinpa kyllä sanoa senkin, että ikävähän se niitäkin aikoja tuli...
Syksyllä tyttö aloittaa ryhmäperhepäivähoidon. Ryhmä on pieni, ja tyttö näyttikin vähän siltä että voisi viihtyäkin. Vieläkään ei ole hänelle tullut vierastuskautta. Mitä nyt vähän joskus isomummua hieman säikähti...
Tyttö
Lähti se sittenkin liikkeelle! Ja apua...
Oppi istumaan vahingossa, kun se aina itekseen muutenkin istui lattialla sylissäni, kun kirjoja luettiin. Yhtenä päivänä vain yllätti, että tosiaan yksinhän tässä istutaan. Ja ryömimään oppi noin viikko sitten. Ennen sitä taisinkin pelätä vain, että tuohon se jää sitten makaamaan ikuisiksi ajoiksi, eikä opi yhtään mitään. Isänsä kanssa olivat sitten työpäivieni aikana harjoitelleet ahkerasti. Nyt lasta saa lähteä etsimään, mihin päin kämppää se on sillä välin ehtinyt, kun olen facebookiin kirjautumassa. Ei ole vieläkään aivan täysin sopeutunut, ettei se enää paikallaan pysy. Kohta luultavasti sitten vaan juostaan perässä..
Tätä suurinpiirtein on nyt tapahtunut. Ehkä pitäisi vaan ottaa itteä niskasta kiinni, ja ruveta tosissaan kirjoittelemaan tänne. Parempi se on asioitaan tänne suurimmalta osalta vuotaa, kuin kuorimittaa toisten niskoja. Hyvää keski kesää!
