Välillä tuntuu et suusta lipsahtelee tuontuosta aina jotain, minkä kyllä välillä tahtoisi jättää sanomattakin. Sille ei voi mitään, että kun luonne on kiivas, niin pyrkii oikomaan asioita samantien.
Välillä toivoisin itsekin, että tämä armoton suuni voisi pysyä munalukolla kiinni. Joku sanoo poikkipuoleisen sanan, niin täältä tulee vähintään hurrikaani vastalauseena. Oivoi. Sääliksi käy niitä, jotka sen kohteeksi joutuvat.
Toisinaan kuitenkin ärsyttää. Ainakin nämä alla olevat asiat.
Ihmiset, jotka käyvät kylässä kerran vuodessa tai kerran viidessä vuodessa, valittavat, kun tulee jotain muutoksia elämään.
Ensimmäinen asia mistä oon varmaan saanut kuulla jo kolmisen vuotta, niin ainakin siitä kuinka olen "vienyt" jätkän pohjolasta ja tuonut tänne etelä-suomeen. Jaha.
Kuka muka näkeekään niitä kaikkia hyviä puolia joita tästä koitui? Miestä itseään en tähän laske mukaan. Hän sentään on itse sen tajunnut ja myöntänytkin.
Ei niin kukaan. Siellä asuessaan hänellä ei ollut motivaatiota käydä koulujaan loppuun, käydä töissä tai tehdä elämällään mitään. Kun lopulta sitten tavattiin uudelleen, motivaatio löytyi ja jätkä otti itseään niskasta kiinni. Voin sanoa, ettei minulla ollut kuin ehkä hivenen pieni osuus siinä, näytin suuntaa. Hän itse päätti, mitä tekee. Niin, emme edelleenkään asu pohjoisessa työtilanteen takia. Siellä ei yksinkertaisesti ole töitä. Ja tässä maassahan ei kauas pötkitä, jos niitä ei ole. Sossun tuelle en lähde. Se on tarkoitettu töitä vieroksuville ihmisille, köyhille opiskelijoille ja muille vanhuksille, joilla ei ole rahaa. Työkuntoisena tahtoo kuitenkin käydä töissä. Siinä ehkä tiivistelmänä.
Nyt saatiin omakämppä. Ostettiin se vähän kauempaa, kuin tästä missä olemme tottuneet asumaan. Joopajoo. Tosi kaukana onkin. Vain 15-20 minuuttia matkaa entisestä asuinpaikastamme. Hirveä käsite.
Siis mitä ihmettä oikeesti? Ei me muutettu Tampereelle saatika Rovaniemelle. Te, jotka ette kuitenkaan käy joka päivä, valittaa tästä et "no nyt kun mä ensvuoden keskiviikkona ajan sinne, ni sinne on viel enemmän matkaa..." Ja ne, jotka oikeesti käyvät täällä, sanovat reippaasti vaan, että "kiva paikka, sinnehän pääsee kätevästi bussilla!" -.-'
Taasko tässä nähdään eroja, ketkä kuuluukaan niihin oikeisiin ja aitoihin ihmissuhteisiin?
Kolmas asia. Hankitaan kissa. Oon aina tahtonut kissan. Mies tahtoi koiran. Mitä sitten? Edelleenkin, ainoat ihmiset jotka ovat allergisia kissoille, käyvät korkeintaan kerran vuodessa. Jos edes sitäkään. Satun lisäämään facebookin seinälle jotain kivaa tulevasta kissasta, tai kommentoin kasvattajan kuvia. Jatkuvasti tulee kommentteja "nyt mä en voi käydä teillä enää.." Mies on vähintään yhtä allerginen niille kuin hekin, vaan silti vaikka kuinka linkkaat sinne keskustelupalstoille tai muualle, että "ei allergisoi, kun ei miehelläkään ole oireita" niin tätä ei huomioida. Vikistään vaan lisää, ettei voi tulla kylään. Se kun on niin kivaa.
Ymmärrän kyllä ettei aina ole aikaa tai rahaa tullakkaan käymään. Mut ongelmana on, että meillä sitä pitäis aina olla, ja meidän pitäs olla valmiina, tulossa vähintään se nelisen kertaa vuodessa? Morjens.
Ja päivän neljäs ja viimeinen.
Savu tulee jo korvista ulos. Eräästä ystävästäni tuntuu tulleen minulle jonkin asteen kilpailija. Aina kun puhumme, niin tuntuu että hän yrittää kertoa aina jotain parempaa tapahtuneen hänen elämässään. Aina kaikki on hyvin. Joka kerta kun hän soittaa, itkien, mikä on mennyt pieleen, yritän neuvoa ja kuunnella. Kuitenkin seuraavana päivänä ollaan, kuin mitään ei olis tapahtunut. Kaikkihan on ollut alusta lähtien täydellistä. Eli jälleen elämässäni on yksi kulissin pitäjä lisää.
Tosin nää ei taida tästä maailmasta edes loppuakkaan.....
PS. ärsyttää mua myös pitkä vihaiset ihmiset. Ne ei sitten osaa jatkaa elämäänsä.
Mukavaa tiistaita vaan teillekkin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti